I’m never doing this shit again – #PatSec HWT’26 by Uh0
Ikinä en ole juossut näissä Himoksen tapahtumissa loppusuoraa pidempiä matkoja. Variaatioita on kyllä testailtu aiemmin välillä 3-22h, 13-91km ja -18 – +25c, lisäpainoilla sekä ilman – silti se kahden töppösen samaan aikaan ilmassa ajatteleminen on aiheuttanut alkavaa atooppista ihottumaa sekä diagnosoidun astman.
Nyt kuitenkin otsikon ajatukset pyöri mielessä perjantaina – just siinä toimistotyöajan päättymisen tienoilla. Ne ei kuitenkaan liittyneet töihin, siellä kun sielu lepää ja tekisi melkein välillä jopa talkoilla (ei kerrota pomolle).
Mikä ajaa ihmisen lupautumaan juoksemaan tokikin sprinttimatkan polkujuoksutapahtumaan? Luultavasti Ramo toteaa tähän, että sanoin sen itse – polkuJUOKSUtapahtuma, mutta ei. Itse olen pitänyt näitä erityisesti tapahtumina. Sinne mahtuu kovat, kovemmat ja myös #PatSec – näköjään aika moni muukin jostain sieltä väliltä ja vähän ylikin. Ja tapahtumissa on sitäpaitsi aina hyvät tarjoilut. Mutta vastauksena ensimmäiseen, se oli Tero.
Tai ei se ajanut, liekkö ollut ajokunnossakaan. Eikä heittänyt bussin allekkaan. Syyllinen se on silti. Kaveri vaan veti oikeasta narusta muistuttamalla, että yksinhän ei saanut mennä (avantoonkaan). On sitä onneksi tehty tyhmempääkin – @suosaari_ lainatakseni ”en ollut mä, sitäpaitsi se oli vahinko ja oli siellä muitakin”.
Ainut positiivinen asia oli, että se juoksu lyhentää suoritusaikaa, ellei tummu jo ensimmäiseen mäkeen.
Perjantai – Night Easy
Kilpailukeskukseen kokoonnuttiin Teron, Seven ja Tobyn kanssa klo 18. Lähdöstä oltiin myöhässä tässä vaiheessa jo se puoli tuntia, mutta silti kilpailutoimistosta numerot vielä annettiin. Viime vuonna taidettiin myöhästyä lähdöstä se kolmisen tuntia.. Liekö järjestäjä odottanut pahempaa, olihan maalin sulkeutumista siirretty puoli tuntia myöhemmäksi viime vuodesta?
Starttiviivalle valuttiin reipas vartti ennen Challengen lähtöä, tiedossa oli siis takaa-ajava joukko ja jollei ne saa kiinni ensimmäisessä mäessä, niin ollaan suht kuivilla. Matkalla lähtöön muistutin vielä Teroa viidellä eri kielellä (mukaan lukien viittomakieli) ”me ei sit hölmöillä”. Tarkoittaen lähinnä, että antaa edes vähän sääliä – mua ei punnita neuvolassa, ne on ne painavat luut. Lähdössä ensiksi ihmeteltiin toimitsijoiden kanssa suuria ja vielä väärän värisiäkin starttinumeroita, kunnes muutaman yhteenjakolaskun jälkeen meidät toivotettiinkin mitä lämpimimmin starttaamaan, mieluiten tietysti jo asap. Saattoihan siinä talkoilijoidenkin ilta juuri lyhentyä monta tuntia? Perinteinen ryhmäkuva saatiin starttihenkilöstön suosiollisella avustuksella ja tulihan siitä varsinaista photopornoa!
Startti ammuttiin (ketään ei ammuttu toim.huom) 18:27 ja Teron kanssa ampaistiin alkukiihdytykseen Seven ja Tobyn aloittaessa kävellen ja toimiessa jälkikärkenä, raatotaksina, ensihoitona ja mitä näitä on. Ei se meidän aloitus ihan Boltin veroinen ollut, mut ekassa loivassa kuitenkin juostiin. Vielä – oikeesti.
Joku oli ilmeisesti mennyt vuotamaan meidän starttiajan GM @muru47, se kun ”vahingossa ” sattui ajelulle tuolle alun tiepätkälle. Hyvähän sen oli lämpimästä sähköpirssistä huudella ja viisastella, toisaalta olisin tehnyt vastaavanlaisessa tilanteessa varmaan ihan samaa..
Ison alamäen alle juostiin ja siinä vaihdoin reippaaseen kävelyyn Teron vielä lämmitellessä hölkällä. Varpaita en ollut tuntenut sitten parkkipaikan ja autosta nousun, ja ensimmäisen ison alamäen jälkeen en tuntenut enää niitä muitakaan jalkoja. Toissa vuonna alipukeuduttiin, viime vuonna ylipukeuduttiin, joten ei varmaan kannata kertoa enempää miten tänä vuonna meni teknisissä merinoissa ja pv:n mustissa.. Metsän poluille siirryttäessä anelinkin Teroa muistuttamaan maalissa, että ne pitää sulattaa sitten hellästi. En oo ihan varma tarjosiko se auttavaa kättä vai varoittiko, että ei oo kun kylmää kättä. Tai ehkä jotain muuta. Otetaan kuitenkin se.
Huoltopisteelle paineltiin suht reippaasti, kävelyn vaihtuessa aina jyrkempiin kohtiin. Huoltopisteellä u-käännös ja käytännössä samalla Challengen kärki näkyikin jo tulevan vastaan. Mutta eivät kuitenkaan kerenneet ohittaa heheh. Muutamat lämpimät hörpyt sporttijuomaa ja jäiset suolakurkut yläpeltiin – ensimmäisen sopivan Enjoyn letkan perään ja matka jatkui kohti maalia. Tässä letkassa sitten taivallettiinkin inhimillistä tahtia, pari ohitustakin tehtiin what a feeling. Oikeesti niistä suurin osa jäi kuvaamaan taideteoksia..
Valokujan kohdalla ihan ääneen säikähdettiin sitä tuikkujen ja tulien määrää, yleensä kun suurin osa on kerennyt meidän saapuessa jo sammumaan. Olihan se taas komee!
Rinteiden nousussa laitettiin vilkku päälle ja tehtiin ne muutamat ohitukset – päällä se syvä henkäys, massu ja lantio eteen ja sit mentiin kovaa. Mentiin ihan tosissaan ja ehkä viime vuotisesta sisuuntuneena ei olisi karannut nyt alamäessä se Simpanenkaan. Tekniikassa ehkä vielä hävitään, mut korjataan maan vetovoimalla, ainakin mä. Vauhti oli alamäessä niin kova, että Terokin myönsi maalissa, että meinasi jäädä, pystyi kuitenkin vielä roikkumaan. Onneksi oli niin pienet valot otsalla (tarkoituksella, että näkee paremmin ne taideteokset) ettei siinä pahemmin kerennyt pelätä, kun ei nähnyt hyvä että eteensä. Alhaalla toki sit iski ne vauhdin (ja liian lyhyen paidan) tuomat haittapuolet – siinä vauhdissa jääty niin silmät, naama kun se paljaaksi päässyt massukin.
Loppu paineltiinkin sovussa (ei sulana) kohti maalia, edelleen vaihdoin Villin Lännen mäessä kävelyyn Teron viisastellessa hölkällä vieressä. Maaliviiva ylitettiin ajassa 55:23, jolla taisi päästä tulos listassa ilman sakkoja jopa puolivälin paremmalle puolelle!
Ajallisesti tämä oli #PatSecin historian lyhin pyrähdys poluilla, vähän kyllä hävettää.
Tapahtumakeskuksessa vielä odoteltiin koko retkikunta kasaan, maisteltiin maalin ja huollon antimet ja eikun kotia kohti ja huomiseen.
Lauantai – Challenge
Lauantaina kokoonnuttiin tasan klo 10 Ollin markettiin, jossa aamu aloitettiin asiaan kuuluvasti kahvilla ja munkkipossulla. Meidän sarjahan lähti matkaan kyseiseen kellonlyömään, mutta harvoinpa ollaan oikeeseen aikaan oikeassa paikassa oltu – joskus ajoissa ja joskus myöhässä, joten keskiarvolla mennään. Olihan meillä rosterissa kuitenkin kolme polkuneitsyytensä menettävää, joiden ilmot oli olleet jo perjantaille. Olivat ehkä halunneet unohtaa, mutta meillä kun badgea ei ilman trailia saa (ellei ole todellatodella hyvät puheet, niitä on vaan todella vähän kuultu). Evääksi otin mukaan Ollilta myös sen mukillisen kahvia – sen 1,25 litran mukillisen, joka toivottavasti tänä vuonna kestäisi maaliin asti.
Perjantaista viisastuneena pukeutumista tuli viilattua, toki nyt tavoitteena oli kuitenkin mukava kävely 13km ilman niitä juoksuaskelia. Pipo vaihtui karvahattuun, pv:n mustat ulkoiluhousuihin ja muutamat parit sukkia lisää, kaikki ne ei toki menneet lämmittämään varpaita.
Starttiviivalle maltettiin noin reilun puolen tunnin kuluttua lähdöstä. Siellä ei enää edes ihmetelty myöhästymisiä, olihan meidän hangaround-ketju myöhässä vasta vajaa 16 tuntia, muut vain sen puol tuntia. Jälleen avuliaat lähdön toimitsijat avittivat tiimikuvassa ja päästiin itse asiaan.
Matkaa lähdettiin taittamaan sopivalla kävelytahdilla, niin että melkein meinasi tulla kuuma – toisinaan vähän kylmä. Täytyy myöntää, että on tuo pukeutuminen kyllä vaikea homma, vai liekö termostaatissa vikaa. Paha se on kyllä kotona tyttäriä neuvoa talvipukeutumisessa, kun itsekään ei sitä osaa. No ei niiden onneksi tarvitse kaikkea tietää..
Ensimmäiseen huoltoon taivallettiin suht porukassa ja siellä vietettiin useampia minuutteja erilaisia makuelämyksiä antimista luoden. Tämän jälkeen muutama meidän innokas rookie irtosikin (toisin sanoen alkoivat suorittamaan nauttimisen sijasta) ja heitä ei enää nähtykkään. Nelistään jatkoimme kohti sammalsuon lenkkiä, matkalla tilattiin nuotiota siihen 9km/13km risteykseen ja jatkettiin kohti peuramäentietä.
Peuramäentiellä paljastuikin tämän vuoden positiivisin yllätys näin osallistujan näkökulmasta! Siitä ehkä jonkun mielestä lyhyestä tien pätkästä en omista koko HimosTrail-historiani ajalta yhtään hyvää muistoa, takaraivossa alkaa soimaan sitä ajatellessakin Tuiskun Antin ”keinutaan”. Niin monet rakot ja ongelmat ovat aikojen saatossa eskaloituneet juuri siellä. Ei ehkä ainut oman pääni sisäinen vika? Ilmenee ehkä siksi koska onhan se ollut aina kaukaisin piste kilpailukeskuksesta, lisäksi tuosta pisteestä olisi myös huomattavasti lyhyempi matka kävellä vaan kotiin, kun Himoksen kisakeskukseen..
Nyt siis tuo kohta ”oikaistiin” metsän kautta ja jätettiin se alun tie sekä sitä seuraava mäki suorittamatta. Heti tielle tullessa mäen päällä kannustuspisteellä saatoimme saada myös ulkopuolista huoltoa nuotiogiflarin muodossa.. Tällä pisteellä muuten kahvitermarissa oli jäljellä vielä n.50%.
Nyt ei ollut enää jäljellä kun se loput. Matkalla toiselle huoltopisteelle väisteltiin oikeita juoksijoita, toki vietettiin aikaa myös kannustuspisteillä elämän tarkoitusta pohtien ja maisemia katsellen. Toisella huoltopisteelle pidettiin reilumpi vartin tauko, jona aikana nuotiossa valmistettiin sulattamalla mm. Pandanvalkosuklaasalmiakki-sipsiä nuotiossa – jos ette ole kokeilleet, kannattaa!
Ennen rinteiden päälle kipuamista yritimme saunapisteellä käydä kauppaa vielä vihdoista, jotka Isojärven saunalta puuttuivatkin. Ei saatu, ei edes rahalla. No alkulöylyt onneksi saatiin ja jatkettiin kohti sitä kuuluisaa maisemahuippua. Mäen päältä jälleen henkeä uhmaten alas, pelotti huomattavasti yöllistä enemmän.
Loppusuoralla vielä nopea pitstoppi kerettiin Markuksen kanssa ottamaan WillinLännen tiskillä, kunnes saatiin porukka kasaan siinä kulmalla. Koko köörillä maaliviiva ylitettiin noin kolmen ja puolen tunnin taivalluksen jälkeen. Sisälsihän sekin aika luvattoman paljon läyryilyä, mutta mihin sitä kiire valmiissa maailmassa. Paitsi Isojärvelle. Etujoukko omien sanojensa mukaan selvisi kahdessa ja puolessa tunnissa, uskokoon ken tahtoo..
Maalissa siis vain juhlallinen badgejen jako ensikertalaisille, oman juuri maaliviivalla tyhjentyneen termarin (se siis riitti jopa 13km) täyttö Ylä-Porkkalan jumalaisella ja muutamat suklaat taskuun.
Siitä ilman Trailin tarjoamia palveluita kohti Isojärveä. Sieltä olisi useammankin kirjan verran tarinoita, mutta enpä viitsi… Kerron kuitenkin sen verran, että Jackin ei tarvinnut saunoa yksin.
Liikunta- ja raittiusseura @_patsec in puolesta
-Uho
Kiitos HWT’26 sekä
@Ylä-Porkkalan tila
@Vesu Ky
@Jokilaakson Merkintä
@Ramo Turvallisuuspalvelut
Lisäksi erityismaininta @centermarkethimos_ Olli, kahvi oli hyvää ja sitä oli riittävästi!