
Mikko Knuuttila uusi viimevuotisen voittonsa Himoksella
Team Liikupia polkujuoksussa edustava Nouskin suunnistaja Mikko Knuuttila lisäsi jo neljännen voittajan sulan hattuunsa Himoksella, sillä hän oli viime vuoden tapaan kestävin 13 kilometrin lumipoluilla lauantaina
Jämsässä.
-Kaveri (Lauri Lakanen) tuli hyvin perässä 4 kilometriin saakka, mutta pian sen jälkeen karkasin häneltä ketterimmillä kengillä teknisessä alamäessä.
Knuuttilan nykäys oli sen verran kova, että ero Lakaseen kasvoi 8 kilometriin mennessä lähes 1.30 minuutiksi ja pysyi lähes samoissa lukemissa maaliin asti loppuaikojen ollessa 54.54 ja 56.37.
-Loppu oli vaikea, sillä pääsin harjoittelun makuun vasta joulun paikkeilla, juttusi Knuuttila.
Kun voittaja piti polkuja pehmeämpinä kuin vuosi sitten, hän voi olla tyytyväinen jäädessään viime vuoden voittoajastaan vain 17 sekuntia.
Jämsän Retki-Veikkoihin siirtynyt 17-vuotias Lakanen kirkasti viime vuoden kolmossijansa kakkossijaksi ja paransi aikaansa 1.24 minuuttia.
Maltillisesti aloittanut JRV:n 17-vuotias Aapo Kuronen nousi vahvan loppuvetonsa ansiosta kolmanneksi ajalla 59.01.

Suvituuli Asikainen palasi voittokantaan
Pari vuotta sitten naisten 25 kilometrin kilpailun Himoksen talvipoluilla voittanut Suvituuli Asikainen hallitsi tällä kertaa 13 kilometrin matkaa lumipoluilla, vaikka tämän matkan viime vuoden kolmonen Reetta Lakanen oli tuntumassa 4 kilometriin saakka.
-Alamäessä pääsin irti. Enkä taaksepäin katsellut, kun sellainen ei ole tapana, selvitti Asikainen.
Hän kasvatti sen jälkeen reilun minuutin eron Lakaseen ja maaliin mennessä ero kasvoi yli kahdeksi minuutiksi ajoin 1.08.19 ja 1.10.29.
-Vaikka matka oli tällä kertaa lyhyempi, niin silti tiukkaa teki lopussa. totesi Asikainen.
Kolmanneksi nousi vahvan loppuvetonsa turvin Jonna Lipponen, joka merkkautti ajakseen 1.16.39.