Team VJ:n väreissä kilpailleella maajoukkuesuunnistaja Miia Niittysellä oli hyvä kulkupäivä ja hän voitti naisten 25 kilometrin Extreme- kilpailun lauantaina Himoksen lumipoluilla Jämsässä.
-Vaikken ole saanut ihan parasta alkua tälle vuodelle, niin tänään oli hyvä kulkupäivä.
Tasaisesti eroa muihin kasvattanut Niittynen vilkuili 5 kilometriin saakka taakseen, muttei hän enää sen jälkeen nähnyt muita naisia.
-Eka kierroksella ehdin katsella mitä reitin varrella on, mutta toka kierroksella keskityin täysin polkuihin.
Vaikka polut olivat Niittysen mielestä hyvässä kunnossa, riittää niiden juoksemisessa silti koko ajan tekemistä.
-Tykkään reitin varrella olevasta kannustuksesta ja hauskuutuksesta.
Miia Niittynen merkkautti kovan voittoajan 2.05.50 ja kasvatti yli 5 minuutin eron toiseksi sijoittuneeseen Suvituuli Asikaiseen, vaikka hän petrasi viimevuotista voittoaikaansa lähes 3 minuutilla. Kolmanneksi sijoittunut kokenut polkukettu Anni-Maija Fincke sai ajakseen 2.20.12.
Kari Heikura pudotti Juuso Hakalan kakkoseksi 25 kilometrillä
Polvijärven Urheilijoiden 35-vuotias maratonjuoksija Kari Heikura kirkasti lumipoluilla viime vuoden 25 kilometrin kakkossijansa voitoksi ja teki sen vakuuttavasti, kun kellot pysähtyivät aikaan 1.47.48 lauantaina Himoksella.
-Taktiikka meni aika lailla nappiin, kun tarkoitus oli lähteä matkaan rauhallisesti ja kiristää vauhtia loppua kohti.
Syksyllä maratonilla ennätyksensä 2.23.40 juossut Heikura kasvattikin vasta toka kierroksella kunnolla eroa toiseksi sijoittuneeseen Juuso Hakalaan.
-Juoksin toka kierroksella ylämäet järkevästi, mutta tasaiset ja alamäet luukutin kovaa. Pitää katsoa vielä kellosta, miten vauhdin kiristämisen kanssa oikein kävi.
Yli neljä minuuttia viimevuotista aikaansa petrannut Heikura piti reittiä erittäin hyvänä ja kehui huollon ja kannustuksen olevan aivan viimeisen päälle.
-Oli mukava katkaista pitkän talven harjoittelu ja käydä täällä kilpailemassa, hehkutti Heikura.
Juuso Hakala oli hyvä kakkonen ajalla 1.54.12 ja kukisti selvästi kolmanneksi ajalla 2.05.19 sijoittuneen Jani Tuovisen.