Himos Winter Trail 2022 – osallistujapalaute julkaistu! – Himos Winter Trail

Himos Winter Trail 2022 – osallistujapalaute julkaistu!

Himos Winter Trail julkaisee perinteisesti varsin laajan ja paljon suoria kommenttejakin sisältävän osallistujapalautteen tapahtumastaan! Tapahtuma on tunnettu siitä, että se kehittää toimintojaan herkästi osallistujapalautteen pohjalta.

Parasta palautetta keräsi jälleen tunnelma reitin varressa, joka onkin Himos Trail -tapahtumien tunnetuin ja erottuvin tavaramerkki! Kiitos sadalle talkoolaiselle reitin varressa! Upea fiilis tapahtumajärjestäjille jää myös siitä, että 98% osallistujista aikoo ehdottomasti suositella tapahtumaa eteenpäin ja loputkin pitävät tapahtuman suosittelemista mahdollisena.

Palautekyselyyn vastasi 101 henkilöä, joista moni osallistui sekä yöllä että päivällä eli tuplaten. Vastanneita oli varsin tasaisesti kaikilta matkoilta.

”Reitti oli mukava ja nautin siitä. Mielestäni on hyvä idea, että varsinkin alussa on vähän tiepätkää, jotta porukka löytää ns. omille paikoillensa ennen kuin päästään kapealla polulle. Lumiseen aikaan kun ohittaminen on pirun vaikeaa. Ja hienoa työtä polun tekemisen kanssa. Viime hetken lumisateelle ei luonnollisesti voi oikein mitään.

”Reittien viimeinen 1,5 kilometriä asfalttia pitkin mökkien keskellä latisti juoksutunnelman täysin. En tiedä, onko mahdollista tieosuuden pituutta lyhentää, mutta jos onnistuu niin se olisi huippuhieno juttu! 😊

”Kyllä kolmelle kierroksellekin löytyisi varmasti juoksijoita. Samoin pidempään yöjuoksuun. Voisi olla myös sarja tuplaajille, jossa lasketaan yhteisajat.”

”Reitin kahteen suuntaan kulkemispolku voisi olla leveämpi tai jopa kaksi eri polkua koska oli inhottavaa väistellä useampi kerta vastaantulevia. Lähtöryhmien valikoituminen oli hyvin haastavaa, selkeästi moni ei osannut valita oikeaa paikkaa.”

”Upeasti valaistu ja sopivan haasteellinen reitti. Toimi hyvin porrastettu lähtö oman tason mukaan, sillä polulla ohittelu haasteellista. Kannattaisi jatkaa myös mahdollisen koronakurimuksen jälkeen porrastettua lähtöä..”

”Lämmin kiitos huikeasta tapahtumasta ja toimivista järjestelyistä! Homma toimi erinomaisesti jo paikalle saapuessamme liikenteen ohjauksessa. Lumipolut olivat tänä vuonna priimassa kunnossa ja vertaansa vailla. Tulen toistekin ja vinkkaa myös kaverille!”

Reittimerkintä keräsi loistavan palautteen. Avoimessa palautteessa ei esiintynyt negaation häivääkään.
Tunnelma reitin varrella on tapahtumamme bravuuri. Se kerää vuosittain jäätävän kovan palautteen ja teki sen taas. No, lue itse ->.

”Upea tunnelma ja järjestelyt. Iloiset ja kannustavat toimitsijat reitin varrella. Hyvin huollettu reitti, jonka varrella kivaa piristävää humoristista ”taidetta”. Kaikki järjestelyt sujuvia. Tullaan taas uudestaan! Kaveriporukan perinne🤗”

”Tunnelma ja ystävällisyys tuottavat aina niin hyvää mieltä. Ihanat kannustajat reitin varrella! Ihanasti olitte myös toimittaneet lumisateita hyvien polkujen varmistamiseksi! Kiitos mahtavasta tapahtumasta.”

”En tiedä miten kehittää tahi neuvoa NOPEAMPIA SANOMAAN SUORAAN että haluttaisiin OHITTAA/LATUA/POLKUA. Hieman näin hitaammalla menee snadisti maku kun pitää/joutuu tai kohteliaisuuttaan vilkuilee taakseen jotta päästää nopeammat ohitseen. Noh olis kai sitten voinut mennä hissunkissun ryhmään😏 sorry.”

”Osallistuin myös Himos Challenge 13km. Molemmat reitit olivat loistavat ja koko tapahtuma niin hienosti järjestetty. Ilta kisassa järjestelyt korostuivat, tunnelma oli todella mahtava. Jatkakaa samalla tavalla, ihan huippua, kiitos.”

”Ensi vuonna osallistutaan eka kerta ilta juoksuun on niin upean näköistä😍 IHANIA nukkeja, musiikkia yms. matkan varrella ja KAIKKI KANNUSTAA ikään, kunto tasoon, rotuun yms. katsomatta.MAHTAVA TALKOOVÄKI KIITOS🤩”

”Kiitos mahtavasta tapahtumasta! Upea reitti, maisemat, hienot järjestelyt, mukavat ihmiset! Hienot puitteet ja vaivaa nähty. Kaikki toimi hienosti. Yöjuoksussa oli hieno tunnelma!

”Tapahtuman eteen tehty työ polkujen kunnossa pidossa, huollon toiminnassa, liikenteen ohjauksessa ja ihan kaikessa, takasivat niin mahtavan polkujuoksukokemuksen. Mahtava kannustus, talvinen keli ja reitin yllätykset oli kruunu tälle kaikelle. Iso kiitos koko teidän poppoolle 💖”

”Reitti ihanasti, tunnelmallisesti valaistu lyhdyin yms. ”Kannustukset” ja huolto reitillä mahtavat ja polut juostavassa kunnossa.Lisäksi arvostan itse ”tuotepalkintoja” juoksun jälkeen enempi kuin metallilaattoja.Ja vielä kun tuotteetkin oli lähituotantoa ja ympäristöystävällisiä.”

”Aivan upeat taideteokset ja kannustus tehty matkalle. Myös hyvät valokuvaajat useassa kohtaa. Moni oli kateellisena katsellut suomen täyttyessä näistä kuvista ja aikoi ehdottomasti lähteä ensi vuonna mukaan.”

”Tuhannet kiitokset taas kerran, näin jämsäläisenä olen todella ylpeä työstä mitä tapahtuman eteen teette. Fiilis ja yhteishenki tapahtumassa on huikea, reitit huippuluokkaa ja upeasti ”koristeltu”. Kovin pienestä en tapahtumaa väliin jättäisi vaikka maksettais 🙂 Kiitos jokaiselle järjestelyihin osallistuneelle!! Elokuussa nähdään!”

”Kiitos hyvin järjestetystä tapahtumasta. Fiilis on ihanan rento ja kannustava. Ihmiset reitin varrella tsemppaavat kivasti. Humoristiset ja hienot yksityiskohdat saivat hymyn huulille silloinkin, kun juoksu tuntui raskaalta. Buffetruoka oli laadukasta ja hyvää. Korona oli hyvin huomioitu (porrastettu lähdöt, maskit, ohjeistus).”

”Mielettömän hyvin järjestetty tapahtuma. Niin yölliset koristelut, kannustajat, opastajat, kyltit, musiikit, reititykset, polun kunto, huollot, ensiapuvalmius, lähtöjärjestelyt, kuulutukset, oheispalvelut, ruokailu,… Kaikki toimi täydellisesti. Tapahtuma oli itselleni ensimmäinen mutta taatusti ei viimeinen! Erityismaininnan vapaaehtoisista ansaitsevat liikenteenohjaajat tien ylityksestä juuri ennen maaliintuloa. He jaksoivat kannustaa kaikkien matkojen kaikkia osallistujia aamusta yöhön. Ainoa kisan miinus oli oma aika päiväosuudella (25 km), jossa oli 5 sek liikaa – se olisi ollut otettavissa 😆. Nähdään poluilla!”

”Käytännössä missään tapahtumassa ei kannustus ole näin kuuluvaa ja runsasta. ”Eikö tämän kaverin vauhti hyydy lainkaan” tai ”Hyvähyvä, kohta nähdään taas”. Tämän tyyppistä iloista läppää kun tulee niin kyllä on mukava painella ohi monta kertaa. Teillä on hyvä tiimi.”

”Loistava tunnelma, upeat järjestely, hyvä kannustus reitillä! Suurkiitos onnistuneesta elämyksestä ja hienon tapahtuman järjestämisestä.”

Tapahtumakeskuksessa oli voimakkaasta porrastuksesta ja koronarajoituksista johtuen hyvin hiljaista. Tästä huolimatta osallistujat kokivat tunnelman hyväksi.

”Kisakeskuksessa oli koko ajan kuuluttaja äänessä tai musiikkia ja maaliintulijoita haastateltiin, loi hyvin tunnelmaa ja urheilijoiden haastatteluja on aina mielenkiintoista kuunnella.”

”Mielettömän kiva ja tunnelmallinen tapahtuma, haluan uudestaan!”

”Mahtava meininki radalla ja maalialueella! Hieno ponnistus!”

”Kun hyvää yrittää, niin priimaa pukkaa tulemaan! Jälleen kerran upeasti järjestetty tapahtumakokonaisuus. Näissä on niin ilo olla mukana, kiitos ja tsemppiä jatkoon!”

Korona varmasti rajoitti osallistujia, tunnelmaa ja jälkipelejä. Ensi vuonna taas porukkahenki parempi.

Useassa palautteessa esiintyi epäselvyyttä lähdön toiminnassa hitaampien lähtöryhmien osalta, vaikka lähtöjen väljyys sekä jakautuminen sopiviin vauhtiryhmiin keräsikin kiitosta.

”Minusta tämä on hiottu aika minttiin jo. Huikeaa suorittamista järjestäjiltä. Tie oli melko kapea autolla ajaa parkkiin tapahtumakeskuksen kohdalla siinä, missä oli niitä metallisia ”tellinkejä” joilla reitti oli merkitty. Aika pieni huomautus. Mutta jotsin piti keksiä. Hiton hyvin te vedätte, jatkakaa tähän malliin.”

”Lämmin kiitos huikeasta tapahtumasta ja toimivista järjestelyistä! Homma toimi erinomaisesti jo paikalle saapuessamme liikenteen ohjauksessa. Lumipolut olivat tänä vuonna priimassa kunnossa ja vertaansa vailla. Tulen toistekin ja vinkkaa myös kaverille!”

”Tulin paikalle asuntoautolla parkkialueelle johtava reitti oli melko ahdas, ehkä vaihtoehtoinen parkkialue isoille autoille, jos oli niin en huomannut…”

”Bajamajat olisivat voineet olla lähtöalueen tuntumassa. Lähdössä olisi voinut olla opastajia. Ainakin päivän enjoy-matkalla tuli ihan turhaan lähdettyä niin kaukaa.”

”Eri lähtöryhmät sarjan sisällä olivat hyvä ajatus, mutta sen toteutus jäi kyllä ohjeiden perusteella epäselväksi. Omassa lähtöryhmässäni odoteltiin, että lähtöön olisi siirrytty ohjatusti tai että edes joku olisi megafonilla huutanut, että nyt saa lähteä. Ihmeteltiin vain, kun jono alkoi yhtäkkiä liikkua eteenpäin ja joku tokaisi, että näköjään lähtö tapahtui. Valuimme lievän epätietoisuuden ja ”tässäkö tää oli” -tunnelman vallitessa lähtöviivan yli.”

Somekanavamme on polkujuoksussa maailman aktiivisin. Se aiheuttaa osalle jopa infoähkyä. Verkkosivuilla haastetta aiheutti tiedon hajautuminen, joka johtui koronaohjeistuksista. Tämä toi sivuille lisää ohjeistusta, joka aiheutti normaalista poikkeavia viestintäketjuja tapahtumasivuilla.

”Kaipailin verkkosivuille yhteen paikkaan selkeästi kaikki ohjeet. Ehkä vika oli käyttäjässä, mutta jotenkin tietoa eri asioista oli eri paikoissa. Esim.
Yhdessä kohdassa kerrottiin omista hakaneuloista, toisaalla maskeista jne. Nippeli tietoja löytyi, mutta joutui kaivamaan kun yhdellä lukukerralla ei muistanut kaikke.”

”Tapahtuman viestintä Fb-sivuilla on kattavaa ja asiallista. Erityiskiitos osuvista lähtöryhmäselvennyksistä – sanalliset kuvaukset on tosi paljon informatiivisemmat kuin aikatavoite. Fb-ryhmässä viestejä voisi tulla hieman vähemmänkin, esim. korkeintan kerran päivässä, ettei tule infoähky.”

”Mahtavan aktiivinen sometus teillä!”

Osallistujapalkinnot herättävät aina tunteita. Toiset rakastavat sitä, että Himos Winter Trail antaa maalipalkintona paikallisten tuottajien tuotteita, eivätkä jaa maalissa esim. mitaleita tai paitoja. Osa osallistujista taas toivoo nimenomaan mitaleita. Tapahtuma on valinnut tässä ekologisen linjan ja sitä seurailemme.

”Materiaalin mukana ei tullut nyt osallistumispalkintoa. Toki suklaa maalissa sai suun hymyyn.”

”Maaliintulolahjat: Arvostan suuresti sitä, että tapahtumassa EI jaettu jokaiselle turhaa perinteistä kisapaitaa (tai mitalia). Näitä paitoja jaetaan aivan liikaa eri tapahtumissa mikä ei ole juuri kenellekään tarpeellista eikä kovin kestävä valinta muutenkaan. Se on hyvä, että sellaisen voi ostaa ne ketkä haluavat.

”Makutottumuksista riippumatta mielestäni on hyvä idea jakaa maalissa jotain paikallisten tuottajien tuotteita, jotka sopivat vielä myös useimmille ruokavalioille / intolerantikoille (esim. nyt Ilo:n pudding). Pieniä asioita, jotka jättää hyvän fiiliksen. Hyvä!

”Palkinnot olivat erinomaista tasoa moneen muuhun polkujuoksutapahtumaan verrattuna. Joskus on kisoissa useampi tuhat osallistujaa ja Top3 ei saa edes osallistumismaksun verran palkintoja. Olette valinneet tässä oikean linjan kun panostatte palkintoihin. Plussaa myös siitä, että vaate/kenkäpalkinnon voi vaihtaa heti kisapaikalla oikeaan kokoon – joskus on tullut kisoissa palkinnoksi kenkää tai sukkaa, joka on ollut viisi numeroa sivussa ja vaihtaminen on ollut mahdollista ainoastaan jossain toisessa tapahtumassa tai liikkeessä 500km päässä kotoota.

”Mukavaa että järjestätte myös arvontoja- koska itsellä ei ole saumaa kärkikahinoihin, kilpailumieli säilyy hyvänä kun tietää että arvonta voi yllättää.”

Myyntipisteitä kaivattiin tapahtumaan enemmän ja niitä on toki luvassa, kun koronatilanne sen sallii.

”Jos ja kun taas yleinen tilanne sallii niin enemmän oheismyyntikojuja. Urheilutuotteita, palautumisjuomia yms kotimaisilta tuottajilta.”

Ravintolat eivät olleet perjantain tapahtumassa auki laisinkaan koronarajoituksien takia ja lauantainakin rajoitetusti.
Ruokailu jakaa aina mielipiteitä, mutta Himos Winter Trail -ruokailun kommenteissa huokuu laatu. Ruokailun tasoon tapahtumaruokailuna ollaan erittäin tyytyväisiä.

”Lasagne ei ole paras vaihtoehto noutopöytään, se näytti ja maistuikin hieman ankealta. Mutta hienoa, että juoksun jälkeen saa ruuan!”

”Ravintolapalveluja en myöskään käyttänyt (koronan takia). Olisiko ensi vuoden uutuus ulkotiloissa toimiva ruokarekka, josta voisi ostaa sopivaa murkinaa ja syödä ulkona?”

Nyt oli kisan jälkeinen ruokailu kohdillaan, kiitos! Kertokaahan terkkuja, että oli herkullista ruokaa.

”Buffetruoka oli hieman arvoitus, oliko se lasange? Jauhelihaa etsittiin siitä oikein huolella kuitenkaan löytämättä. Vähän vaisun makuista, en hakenut lisää.”

”Kasvisruoka oli todella maittavaa ja oli hyvä saada pakattua se mukaan, yllätti positiivisesti. Kaiken kaikkiaan jälleen kerran upeasti hoidettu kokonaisuus, korontarvallisuus todella otettu huomioon.”

”Kiitos hyvin järjestetystä tapahtumasta. Fiilis on ihanan rento ja kannustava. Ihmiset reitin varrella tsemppaavat kivasti. Humoristiset ja hienot yksityiskohdat saivat hymyn huulille silloinkin, kun juoksu tuntui raskaalta. Buffetruoka oli laadukasta ja hyvää. Korona oli hyvin huomioitu (porrastettu lähdöt, maskit, ohjeistus).

”Buffet-ruokailu aivan loistava, todella hyvä ruoka ja kattaus.”

”Urheilujuoma reitillä oli tosi kylmää, mutta eipä se talvella ole ihme. Maalissa sai sitten ihanaa lämmintä mehua.”

”Huoltopisteillä ja toimitsijoilla matkan varrella oli hyvä fiilis ja kannustivat juoksijoita koko matkan.”

”Ehkä yksi juomapiste lisää olisi kiva”

”Riippuu tietysti yhteistyökumppaneista, mutta näin vakavan pähkinäallergian omaavana toivoisin tämän suht yleisen allergian huomioimista niin kisareitillä kuin maalissa. Tänä vuonna kaikessa makeassa mehua lukuun ottamatta oli ymmärtääkseni pähkinää.”

”En tiedä onko mitenkään helposti järjestettävissä mutta juoma huoltopisteillä oli tosi kylmää ja jäähileistä jopa. Tietty pönttöjen pitää seistä siellä tuntitolkulla että ei ihme jos se ehtii jo jäähtyä päivän mittaan. En valita mutta heitän vain pohdittavaksi.”

Tapahtuma oli osallistujien mielestä odotuksien mukainen ja suurimman osan mielestä jopa ylitti odotukset!
Peräti 98% aikoo ehdottomasti suositella tapahtumaa eteenpäin ja loputkin harkitsevat sitä. Himos Winter Trail nauttii huikeaa suosiota, mistä kertovat myös nopeasti loppuunmyydyt sarjat erityisesti pidemmillä matkoilla!