Juuso Hakala miesten Night-Challengen vahvin – Himos Winter Trail

Juuso Hakala miesten Night-Challengen vahvin

Miesten Night-Challengen kärkikolmikko Tuomas Kari, Juuso Hakala ja Ari-Pekka Lassila järjesti näyttävän loppuratkaisun.

Pari vuotta sitten kolmanneksi sijoittunut Juuso Hakala oli lopussa voimakkain miesten 13 kilometrin Challenge -sarjassa ajalla 55.39 ja jätti voittokamppailussa mukana olleet Tuomas Karin ja Ari-Pekka Lassilan 11 ja 17 sekunnin päähän perjantai-iltana Himoksella neljännen kerran järjestetyssä Himos Winter Trailissa.

-Tuomas sai viimeisessä alamäessä revittyä 50 metrin eron, mutta kuroin sen tiellä kiinni ja pystyin nousemaan voittoon, selvitti Hakala.

-Vedin koko matkan ja iskin sitten jyrkkään alamäkeen, muttei se riittänyt voittoon, kuvasi Kari.

-Voitto antoi vielä odottaa, kun minulla ei ollut loppuun paukkuja, myönsi lähes 1000 kilometriä suksitellut Lassila.

Hakala ei säikähtänyt Karin irtiottoa, sillä hän luotti pystyvänsä tasaisella juoksemaan kovaa ja tavoittamaan karkulaisen.

Kolmannen kerran pimeän aikaan lumipoluilla luukuttaneen Lassilan mielestä polut olivat tällä kertaa nopeimmat kuin aikaisemmin.

Kärkikolmikon tuntumassa puolimatkaan asti juossut 14-vuotias suunnistaja Aapo Virkajärvi joutui lopussa antamaan periksi ja sai ajaksi 1.03.53, kun jalka alkoi painaa.

Tuomas Karille tarjoutuu heti seuraavana päivänä klo 10.00 mahdollisuus revanssiin, kun hän kohtaa Juuso Hakalan uudelleen 13 kilometrillä Himos Winter Trailissa.

Triathlonisti Kiia Paavola naisten ykkönen

Kestävyysjuoksijan taustan omaava 17-vuotias Kiia Paavola nousi naisten 13 kilometrin Challenge -sarjan kärkeen ensimmäisen mäen jälkeen ja kasvatti tasaisesti eroa toiseksi sijoittuneeseen suunnistaja Tuija Kuuselaan loppuajoin 1.07.35 ja 1.09.12.

-Onnistuin jakamaan voimat hyvin ja tykkäsin tunnelmasta ja kannustuksesta.

Pari kertaa aiemminkin Himoksella kirmannut Paavola kertoi valinneensa puolitoista vuotta sitten triathlonin päälajikseen.

Toista kertaa yöpoluilla juossut Kuusela kirkasti parin vuoden takaisen kolmossijansa kakkossijaksi.

-Ensimmäisessä nousussa tuli ratkaiseva ero, mutta sain kyllä itsestäni kaiken irti.

Suunnistaja Kati Korhonen oli vielä 3,3 kilometrin kohdalla hyvin mukana, mutta hän joutui antamaan lopussa periksi kärkikaksikolle ajallaan 1.13.00. Se on kuitenkin yli kuusi minuuttia parempi kuin hänen aikansa kolme vuotta sitten.

Perjantai-illan lumipoluilla nautiskeli 4-5 asteen pakkasessa niin olosuhteista kuin ihastuttavasta ja yllättävästäkin tunnelmasta kaikkiaan 356 valopäätä.